Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on marraskuu, 2019.

Jee uutta lunta!

Kuva
Tällä viikolla saimme taas uutta lunta viimein! Aloimme myös virittäytyä joulun tuloon ja laitelleet hieman esille jouluisia koristeita Kädentaitoja harjoitimme askartelemalla ihania joulukuusia tuomaan joulun tunnelmaa  🎄 Majaleikit oli jännittäviä, kun pääsi hämärässä kokeilemaan taskulamppuja  Ja valkoinen ihanuus ulkona! Niin paljon erilaista touhua... Lelupäivänä tutkittiin kavereiden tuomia leluja 😀 Tässä viikon 49 viikko-ohjelma

Lasten oikeuksien päivä

Kuva
Tähänkin viikkoon on mahtunut monenlaista mukavaa tekemistä, sään harmaudesta huolimatta! 😀 Maanantaina osa lapsista pääsi oman ryhmän vuorolla käymään kirjastoautossa, valitsemassa meille uutta luettavaa... Tiistaina ulkoiltiin raikkaan kosteassa ilmassa ja hyviä leikkejä syntyikin. vietimme myös 3v synttäreitä... Keskiviikkona vietimme lasten oikeuksien päivää koko päiväkodin voimin yhteisessä laulutuokiossa, jossa kaikki osallistuivat mielellään laululeikkeihin!  ♫♪♪♫♫ ♪♪♫  Ja lopuksi kaikki saivat päivän kuniaksi pienet herkut! Loppuviikolla olemme jakautuneet pienryhmiin laululeikkeihin, harjoittamaan kädentaitoja, sekä leikkimään. Ja ensiviikon touhuilut löytyvät tästä 😀

Pienryhmissä tutustumista, vesivärimaalausta & taikahiekkaa

Kuva
Tällä viikolla uutena varhaiskasvatuksen opettajan sijaisena aloitti Kaisa Laamanen. Alkuviikko sujuikin tutustuessa pienryhmissä erilaisten leikkien ja touhujen parissa. Kädentaitoja harjoitimme ja teimme vesivärimaalausta sekä muovailimme taikahiekalla. Torstaina leikimme eläinaiheisia laululeikkejä! Viikkoon on mahtunut myös mukavia toveri-ja leikkitaitojen harjoittamista sekä vapaata leikkiä lasten omista mielenkiinnon kohteista. Vesivärimaalausta Taikahiekan muovailua Oravalle tehtiin pesää :) Yhdessä remonttihommien tekoa työkaluilla Kirjastoauto kävi vierailulla :) Ulkona riittää touhua yhdessä! Seuraavan viikon ohjelma :)                                Mukavaa loppuviikkoa ja kuulumisiin taas ensi viikolla!                                                         Toivottaa: Sateenkaaren väki                                                                                                  

Kädentaitojen projekti ja hyppyjumppaa

Kuva
Tällä viikolla pääsimme kokeilemaan tasapainoilua ja hyppimistä salijumpassa ja sehän oli mukavaa!  Olemme myös jatkaneet kädentaitojen projektia ja saimmekin kaikki valmiiksi ja kotiin  lähtemään! Tätä projektia voi myös jatkaa yhdessä kotona... ONNEA KAIKILLE ISILLE! Viikolla 46 (11.- 15.10.2019) Ryhmässämme aloittaa lastentarhanopettajana Kaisa Laamanen Ma - Ke  Vesivärimaalausta / Taikahiekka / Salissa tutustumista Kaisaan pienryhmissä To Tarjan tanssit klo 8.30 alkaen salissa Pe  Palapelit / Pelit

Oman lelun päivä ja HALLOWEEN

Kuva
Tällä viikolla olemme saaneet touhuihimme mukaan tettiläisen Venlan. Hän on sujahtanut  porukkaan mukaan hyvin ja lapset ovat nauttineet hänen seurastaan. Olemme tehneet palapelejä,  lukeneet paljon kirjoja ja lehtiä, jumpanneet ja leikkineet.  Erilaiset leikkivälineet innostavat lapsia aina uudella tavalla,  t ällä viikolla otimme esiin  kampaamoleikkivälineet.  Ne kiinnostivat koko viikon! Jumpassa harjoiteltiin tällä viikolla pallon potkimista ja heittämistä. Myös liukumäki oli keskiviikosta  lähtien esillä.  Torstain lelupäivänä saimme mukavat autoleikit, sillä paikalle tuli monta erilaista autoa. Mietittiin mikä ero on ambulanssilla ja paloautolla? Entä poliisiautolla? Koti- ja kampaamoleikkivälineillä leikittiin myös lelupäivänä. Pehmoleluja hoidettiin ja puunattiin pienryhmässä.  Pehmokoira sai puhtaan turkin! Halloweenjuhlat juhlittiin tällä kertaa koko päiväkodin porukkalla. Olimme kaikki isojen pu